Tekstihuomautus 1.
Istun junassa kirkkaan punaisine kynsineni matkalla yli-taivaalliseen huitsinnevadaan. Silmäilen kanssamatkustajia hieman epäröivästi; eräskin rouva (tai mistä minä tiedän, 70 -vuotias neiti) napottaa paikallaan paheksuvasti viereistä juoponretaletta mulkoillen, jonka jalkahiki tuoksahtaa tänne asti. Kuvittele se, aromikas tuoksupommi joka valtaa koko tajuntasi. Mielessäni on selkeä tapahtuma, jossa rouva nousee penkistään ja alkaa epäilemättä hyvin kalliilla käsilaukullaan huitomaan kyseisen jalkahiki- juopon rintamusta, samalla huutaen liudan kiroja miehen niskaan. Opettelisi pesemään sukkansa välillä.
Ikkunan ohi viilettää puita. Kaikki ovat tarkasti istutetuissa paikoissa, samalla etäisyydellä toisistaan ja kauniissa rivissä. Onpahan joku joskus saanut työn; "Tässä on sulle pari neliökilometriä aukeaa maata. Hautaappa sinne siemeniä metrin välien." -siinä sinulle elämäntyö. Ai mikä sun ammatti on, puiden keinohedelmöittäjä, perkele.
- ihmettelin muuten ohimennen, miten tuo konduktööri onnistuukin vetämään naamansa tuollaiseen bulldog-moodiin.-
Kuten moni muukin, minäkin mietin miten kuvailla suomalaista miestä. Vatsa on kuin kolmosia odottavan äidin, viina on ominaistuoksuna joko vähän, tai sitten vähän jopa enemmän, nukkuessa kuola valuu suupieltä pitkin kohti paidan kaulusta ja otsalla sojottaa muutama hius. Entä naiset? Vihaajia. Naiset vihaavat kaikkea. Ja niitä pieniä asioiota joita he eivät vihaa; niistä he sitten kiukuttelevat.
>> tälläisen ensivaikutelman saa suomalaisista, kun katsahtaa penkkirivissä vasemmalle: nainen valittaa kun mies ei puhu mitään, johon herra isomaha vastaa röyhtäisemällä juuri syödyn jäätelön ulos.
Hyvää matkaa sinnekkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti